421054.jpg     Olenpas ollut väsynyt kun kirjoittanut edellisen blogini...ajatus hieman hyppinyt...tjaa, enpä kyllä nytkään ole yhtään pirteämpi. Iso tentti kahden päivän päästä.Töitä ja koulua ja aivan liian vähän aikaa lukea.Voisin tietty olla nytkin lukemassa, mut pitänee tyhjentää päätä parin päivän aikana sattuneista asioista. Onneks tytöt tulee pe juomaan viiniä, sit saa rentoutua.
 Oon siis tällä viikolla meinannut irtisanoa itseni jo ainakin kolme kertaa.Pyöritellyt mielessäni ideaa moneen otteeseen töitä tehdessäni. Suunnittelin jopa tarkkaan miten sanoisin asian pomolleni. En sit uskaltanutkaan loppupeleissä tehdä sitä. Ehkä parempi näin toistaiseksi. Kaikki johtuu lähinnä joulun aikoihin olleesta stressin aiheuttamasta sairaslomasta. Työ ei tunnu mielekkäältä (työkaverit kyllä on mukavia)ja ammatinvaihto kiinnostais kovastikin, varsinkin nyt kun koulu alkais olemaan ohi ja uudet mahdollisuudet edessä. Toivon silti vielä löytäväni sen kipinän ammattiini, mikä oli olemassa vielä puoli vuotta sitten. Vaikka työni olikin/on raskasta, niin kuitenkin palkitsevaa. Silti huomaan kiinnittäväni liikaa huomiota yhteiskunnan vaatimuksiin, ettei muka ole menestynyt jos tekee suorittavaa työtä, siis "duunarin" töitä. tietty menee korkeakoulupaprut kyl hukkaan, jos kokin hommissa viel jatkaa!Menestyisin varmasti paremmin muutenkin, jos saisin työn mikä olisi luovempaa. Olkoon sitten keittiöpuolelta tai aivan jotain muuta.

Siinä parin päivän mietteitä...